Kotivakuutus korvaa tulipalon, vesivahingon tai varkauden
|
Mainokset / Advertisements |
Kotivakuutus on yksi yleisimmistä vakuutuksista, sillä hyvin moni ainakin omassa omistusasunnossaan asuva haluaa kotinsa vakuuttaa muun muassa tulipalon, varkauden ja vesivahingon varalta. Kotivakuutus ei yleensä ole lähellekään niin kallis kuin autovakuutus, mutta sekin kannattaa kilpailuttaa. Kotivakuutusten vertailu eri vakuutusyhtiöiden kesken ei ole kovin hankalaa, vaikka yhtiöiden tuotteet eivät olekaan keskenään täysin samanlaisia. Muun muassa korvausmäärät vaihtelevat eri vakuutusyhtiöiden kesken ja omavastuuosuuksissakin on eroja.
Kotivakuutuksen hinta vaihtelee kodin koon ja perhekoon mukaan sekä tietenkin sen mukaan kuinka kattavasti haluaa kotinsa vakuuttaa. Esimerkiksi kolmihenkisen perheen 75 m2 kerrostaloasunnon vakuuttaminen 35000 euron vakuutusmäärällä maksaa vuodessa maksoi vuonna 2009 keskimäärin 156 euroa. Katso: Taloussanomat: Älä maksa liikaa kotivakuutuksesta.
Vaikka kotivakuutus on vapaaehtoinen vakuutus, se kannattaa ottaa jo siitäkin syystä että vakuutuksen vuosittainen maksu on melko pieni. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, ja mahdollinen tulipalokin kerrostalo- tai rivitaloasunnossa voi saada alkunsa vaikkapa viereisestä asunnosta. Eikä ole mikään ihme, jos perheen kesäloman aikana omakotitaloon murtaudutaan ja kaikki vähänkään arvokas irtaimisto varastetaan.