Yleistä tietoa vakuutuksista

  Mainokset / Advertisements







vakuutusEri tarkoituksiin sopivia vakuutuksia tarjoavat vakuuttamiseen erikoistuneet yritykset ja myös monet myös pääasiassa pankkitoimintaan keskittyneet yritykset. Tunnettuja vakuutusyhtiöitä Suomessa ovat Pohjola, Tapiola, If (osa Sampoa), Fennia, Nordea, Lähivakuutus, Kaleva, Ilmarinen, Turva, Varma ja Pohjantähti. Kaikki vakuutustoimintaa harjoittavat yritykset eivät toki tarjoa kaikenlaisia vakuutuksia, vaan ne voivat olla erikoistuneita vain tietynlaisiin vakuutuksiin.

Kaikkein yleisimpiä vakuutuksia ovat autovakuutus, liikennevakuutus ja kotivakuutus. Muita tavallsia vakuutuksia ovat muun muassa henkivakuutus, tapaturmavakuutus, vapaa-ajan vakuutus, matkustaja- ja matkatavaravakuutus, lapsen vakuutus ja yrityksen vakuutukset. Hyvin suuri osa vakuutuksista ei ole pakollisia, vaan esimerkiksi autovakuutuskin on vapaaehtoinen vakuutus. Vakuutuksen hinta määräytyy yleensä sen mukaan, mitä vakuutus korvaa ja miten paljon esimerkiksi onnettomuuden sattuessa. Vanhaa autoa ei välttämättä ole järkevää vakuuttaa niin sanotun täys- tai superkaskon mukaan, vaan usein on järkevämpää ottaa osakasko, jolloin vakuutuksen hinta ei nouse niin korkeaksi.

On hyvä muistaa, ettei se kaikkein edullisin vakuutus aina ole paras, vaan vakuutusyhtiön rehellinen toiminta esimerkiksi autokolarin sattuessa kohdalle punnitaan vasta jälkikäteen. Ennen uuden vakuutuksen ottamista tai vanhan vakuutusyhtiön vaihtamista kannattaa lukea vaikkapa Suomi24:n vakuutuksiin keskittyvää keskustelupalstaa ja tehdä omat johtopäätökset mistä vakuutusyhtiöistä kannattaa pysyä kaukana. Toisaalta pitää muistaa, ettei kaikki keskustelupalstalla esitetyt asiat välttämättä ole totuudenmukaisia.

Vakuuttaminen on vakuutusyhtiöille tietenkin bisnestä, eikä kaikkia usein tyrkytettäviä vakuutuksia yleensä kannata ottaa, sillä niistä syntyy varsinkin pitkällä aikavälillä iso rahareikä. Vakuutuksissa on omavastuuosuus, jonka suuruus riippuu vakuutettavasta asiasta ja siitä minkä tasoisen vakuutuksen haluaa ottaa.

Vakuutusten kilpailuttaminen on yleensä järkevää varsinkin autovakuutuksen kohdalla, sillä se on usein yksi kalleimmista vakuutuksista.

Yleisimmät ja suositeltavat vakuutukset ovat:
– kotivakuutus, joka korvaa yleensä esimerkiksi tulipalon aiheuttamaa vahinkoa ja kodista varastetun tavaran arvoa
– auto- ja liikennevakuutus (liikennevakuutus on pakollinen)
– henkilövakuutus tapaturman sattuessa
– matkavakuutus, joka korvaa ainakin hoitokulut ulkomailla

Tietenkin tarvittaessa on hyvä ottaa myös muita vakuutuksia. Jos omistaa esimerkiksi hienon veneen, kannattaa ottaa venettä varten vakuutus.

Kaikkien suosituimpien valmistajien viikkolinssit edullisesti Lensstoresta.

Alla linkit joidenkin suomalaisten vakuutusyhtiöiden sivuille ja lista vakuutuksista, jotka kukin vakuutusyhtiö tarjoaa. Vakuutusyhtiö voi tarjota myös muitakin vakuutuksia kuin ainoastaan alla olevassa listassa olevat.

Pohjola
Ajoneuvovakuutukset ja liikennevakuutukset (auto, moottoripyörä jne), henkilövakuutukset (tapaturma-, henkivakuutus jne), kodin ja omaisuuden vakuutukset, matkavakuutukset, eläinvakuutukset, venevakuutukset, yritysten ja yhteisöjen vakuutukset.

Tapiola
Eläkevakuutukset, henkivakuutukset, kotivakuutukset, autovakuutukset, lapsen ja vauvan vakuutukset.

If
Ajoneuvovakuutukset ja liikennevakuutukset (auto, mopo, mönkijä jne), kotivakuutukset, henkilövakuutukset, matkavakuutukset, metsävakuutukset, eläinvakuutukset.

Fennia
Yrittäjän ja yrityksen vakuutukset, kotivakuutukset, henkilövakuutukset, matkavakuutukset, ajoneuvovakuutukset, venevakuutukset, eläinvakuutukset, metsävakuutukset.

Nordea
Säästöhenki- ja eläkevakuutukset, koti- ja huvilavakuutukset, talkoovakuutukset, tapaturma- ja sairauskuluvakuutukset, matkavakuutukset, liikenne- ja autovakuutukset, venevakuutukset, vahinkovakuutukset, yrityksen vakuutukset.

Lähivakuutus
Kotivakuutukset, henkilövakuutukset, matkavakuutukset, ajoneuvovakuutukset, venevakuutukset, lemmikkieläinvakuutukset, metsävakuutukset, yrityksen vakuutukset kuten: henkilöt, irtain omaisuus, kiinteistöt, toiminta, ajoneuvot.